Vuosi kesälampurina

Eli pieni tarina siitä, miten kesälampaat muuttuivatkin talvilampaiksi ja kuinka koko homma lähti vähän lapasesta.

Lampaiden uusi aikakausi alkoi Grönkullassa kesäkuussa 2020, kun saimme laitumelle joukon pässipoikia maisemanhoitotehtäviin. Havahduin tuolloin kyselemään kesälampaita ihan liian myöhään, ja en uskonut enää lampaita löytyvän, mutta lopulta asia järjestyikin pässien muodossa parhain päin. Kaikki uuhi-karitsakombot, joita yleensä kesälampaina pidetään, oli viety jo aiemmin nauttimaan kesäelostaan perheiden silmäterinä. Meillä intressi kesälammastouhussa oli puhtaasti maisemanhoidollinen ja lampaiden kanssa ei ollut tarkoitus vietellä sen kummemmin aikaa, siksi pässinjässikät sopivat meille oivallisesti. En ollut halukas maksamaan lampaista vuokraa vaan ainoastaan tarjoamaan laidunta, joten sekin rajoitti tietysti tarjokkaiden määrää. Lampaiden omistaja erikseen tähdensi, etteivät nämä sitten ole mitään halilampaita, ja minä puolestani vakuuttelin hänelle että ei ole aikaa eikä intoa alkaa lampaita täällä lellimään (no kuinkas sitten kävikään).

Pässejä tuli meille kuuden joukkio, neljä järkälemäistä siitospässiä ja kaksi edellisvuoden karitsaa. Tämä ryhmä herätti saapuessaan hevosissamme kauhunsekaista innostusta ja aikaansai aikamoiset pierupukkihepulit. Lampaat suhtautuivat verrattain tyynesti uuteen asuinpaikkaansa: tarjolla oleva laaja ja vehreä laidun varmasti avitti asiaa. Meillä oli tarkoitus antaa lampaiden laiduntaa hevosten apuna, sillä tänä kesänä emme halunneet ottaa vieraita hevosia laitumelle hoitoon. Laitumemme olivat olleet jo pari perättäistä vuotta varsalaitumina ja halusin pitää hevoslaidunnuksen osalta vähän kevyemmän vuoden. Hevosten jäljiltä laitumille on alkanut ilmestyä hukkalänttejä ja jatkuvassa hevoslaidunkäytössä myös loispaine kasvaa.

Lampaille maistuvat hiukan eri kasvit kuin hevosille. Lisäksi lampaiden loiset eivät tartu hevosiin (ja sama toisin päin), joten lammas ja hevonen ovat hyvä eläinpari laiduntamaan samoja lohkoja. Monessa paikassa hevoset ja lampaat laiduntavat samoissa aidoissa. Me pidimme kuitenkin eläimet erillään, mutta vierekkäisillä lohkoilla. Silloinkin niistä oli selvästi seuraa toisilleen. Ne alkoivat heti tutkia toistensa puuhia, mutta aluksi toisen lajin kummalliset tavat kauhistuttivat ja pöyristyttivät. Hevoset huolestuivat kovasti, kun ensimmäistä kertaa näkivät lampaiden puskevan toisiaan; eivät selvästikään osanneet tulkita sitä leikiksi. Vastaavasti piehtaroimaan ryhtyvä hevonen aiheutti lampaissa joukkojärkyttymisen: kaikki kerääntyivät aidalle määkimään kurkku suorana tyytyväisenä piehtaroivalle hevoselle. Määkynä loppui heti hevosen noustua ylös (lampaat varmaan onnittelivat itseään, kun olivat sillä tavalla saaneet kannustettua kuoleman kielissä rimpuilevan kaverin takaisin ylös ja oikein päin).

Äkkiä näistä kulttuurieroista kuitenkin selvittiin, ja kesän edetessä lampaat ja hevoset alkoivat kirmailla yhtenä joukkona iltojen viilettyä. Ensin hevoset laukkasivat tanner tömisten laitumen alapäästä ylös pihaan, ja hetkeä myöhemmin lammasporukka pinkoi perässä minkä pikku jaloistaan pääsi. Laukkaava lammas on mitä hauskin näky, kuusi laukkaavaa lammasta vielä hauskempi. On minulle edelleen täysin käsittämätöntä, miten lampaat onnistuvat liikuttelemaan ruhojaan sellaisilla tikkujaloilla. Iso lammas voi painaa yli 100 kiloa.

Lampaiden ajattelin/toivoin olevan helppohoitoisia kesäeläimiä: oletus osoittautui osin oikeaksi ja osin vääräksi. Meillä kävi hiukan huonoa tuuria, kun yksi lampaista sairastui ja se vaati hiukan erityisjärjestelyjä. Sairastuminen on toki aina mahdollista kaikkien eläinten kohdalla, mutta minulle on ihan erityisen hermoja raastavaa, jos hoidossa oleva toisen omistama eläin sairastuu. No viikossa kipeä sorkka kuitenkin parantui ja pääsimme palaamaan päiväjärjestykseen. Toinen työtä aiheuttanut ongelma oli pässien karkailu: tämä menee kyllä ihan omaan piikkiin, kun tein aluksi liian huonon aidan lisäämällä vain yhden ylimääräisen alalangan hevosten laitumeen. Olin vielä kytkenyt sähkön huolimattomasti niin ettei langassa kunnolla kiertänyt sähkö = mitä muuta voi olettaa kuin että lampaat ennen pitkää löytyvät aidan väärältä puolelta. Tämä huolimattomuus johtui tietenkin siitä, että olin tuolloin ihan totaalisessa zombietilassa valtavasta työmäärästä ja kotona leviävästä remontista johtuen (tässä syy toiveeseen helppohoitoisista kesäeläimistä).

No yhden heinäkuisen yön vietin tehden uusia laidunaitoja ja loppukesän lampaat laidunsivat vain kahdella lohkolla, jotka jaksoin (ja jotka meillä oli varaa) aidoittaa viisinkertaisella sähköaidalla. Eli lampaiden laiduntama ala oli lopulta vain pieni osa kokonaislaitumista ja muita lohkoja niitin jälleen käsin, sen verran kuin kerkesin. Meillä on isot laitumet ja uusien aitalankojen vetoon meni yli 500 euroa ja runsaasti työtunteja, joten aika kalliiksi kesälampaiden pito tuli, vaikka emme niistä vuokraa maksaneetkaan. Aitaustarvikkeet jäivät kuitenkin omaan käyttöön, joten kankkulan kaivoon rahat eivät suinkaan menneet. Karkailujen ja sairaan lampaan hoidon takia jouduin viivästyttämään töitä/pitämään vapaata, mikä tietenkin otti siinä hetkessä aivoon, mutta kuten jo mainittu, niin karkailu olisi ollut täysin ennaltaehkäistävissä tekemällä aidat alunperin kunnolla. Sairastapausta tuskin olisimme voineet millään toimilla välttää etukäteen. Myöhempi kokemus on osoittanut, että keskimäärin lampaat sairastelevat hyvin harvoin ja kyseinen sorkkavaiva on reilun vuoden aikana ollut ainoa hoitoa vaatinut terveysongelma satunnaisten haavojen lisäksi.

Vaikka niittokoneina lampaat eivät osoittautuneet ihan niin tehokkaiksi kuin kuvittelimme, niin kyllähän ne kaunistivat maisemaa ihan olemassaolollaan. Hyödytön niiden vierailu ei siis missään nimessä ollut. Lisäksi saimme paljon tietoa lampaista ja opimme lukemaan niiden käyttäytymistä. Ja niinpä niin… muutamista vastoinkäymisistä huolimatta loppukesällä tehtiinkin sitten jo kauppaa pienestä kirjavasta Runo-pässistä, joka erottui porukasta aivan erityisen sosiaalisen ja rohkean luonteensa vuoksi. (Niin varmistimme, että tulevina kesinä voidaan sitten juosta kiroillen pitkin maita ja mantuja OMIEN pässinpäiden perässä. )

Kesälampaat hyvästelimme syyskuun puolessa välissä, kun ne palasivat kotitilalleen aloittelemaan syksyn astutuskautta. Pientä haikeutta oli ilmassa kesävieraiden lähtiessä, mutta meille jäi kuitenkin iso lauma eläimiä eikä piha tyhjentynyt kokonaan. Voin vain kuvitella miten vaikeaa on hyvästellä rakkaat kesälampaat, jos taloon ei jää muita eläimiä ikävää lievittämään. Kesälampaiden pito oli hyvää harjoittelua omia lampaita varten, kun lampaiden mukana sai niiden omistajan antaman tuen ja neuvonnan, jota kyllä edelleen pyrin hyödyntämään aina kun lampaisiin liittyviä kysymyksiä tulee mieleen!

Aloittelevan lampurin havaintoja

• YKSI: Pässit ovat huomattavasti rohkeampaa porukkaa kuin osasin kuvitellakaan. Ajattelin kaikkien lampaiden olevan arkajalkoja, mutta pässit ovat oikeastaan hyvin koiramaisia ja uteliaita luonteeltaan. Toisaalta meidän katras on myös rakennettu lemmikkiominaisuudet huomioiden eli eläinten on oltava kesyjä ja sosiaalisia. Runo oli kesäporukan uteliain ja rohkein niin ihmisiä kuin hevosia kohtaan, siksi se meille jäikin. Se on selvästi lammas, joka ajattelee omilla aivoillaan. Ominaisuus, josta voi olla myös niitä harmaita hiuksia aiheuttavia seurauksia. Huonoimpana ominaisuutena pässille pidän arkuutta, koska arkuus herkästi tekee eläimestä myös vihaisen, mikäli se kokee että ihmisten seurassa täytyy olla varuillaan ja valmiina puolustautumaan. Monet arkielämän tilanteet voivat myös olla stressaavia aralle eläimelle. Opitusta käytöksestä voi toki oppia myös pois, mutta ainakaan itse en halua kokeilla onneani ihmistä puskevan pässin kanssa.

• KAKSI: Lampaiden ruokinta on tarkkaa puuhaa, mutta ei kuitenkaan salatiedettä. Aluksi hermoilin lampaiden ruokinnasta, koska nettilähteissä usein korostetaan, miten vaativaa se on. Lyhyt kokemus on kuitenkin jo antanut varmistuksen, että tarkkuus on aika suhteellista. Tuotantoeläinkasvatuksessa se vaikeus tulee varmastikin panostus/hyöty-suhteen jatkuvasta seurannasta ja ruokinnan optimoinnista suhteessa riittävään tulokseen. Lemmikkipässin ruokinnassa taas se suurin vaara vaikuttaa olevan liika lihominen ja liian vahvasta ruokinnasta aiheutuvat virtsakivet. Olen hevosihmisenä seurannut lammaspalstojen ruokintakeskusteluja hiukan huvittuneena. Siellä lampaiden ruokintaa verrataan monesti hevoseen: lammasporukalla on ajatus että lampaille epäkelpo ja ravintoarvoiltaan kehno heinä on “hevosenheinää”. Hevospiireissä taas olen tottunut näkemään saman kuvion toisin päin: hevosille kelpaamaton “hömppäheinä” ollaan tarjoamassa aina ensin lampaille, kun nehän voivat syödä mitä vaan! Lopputulema: meillä pässit syövät hevosten kanssa samaa heinää. Hygieeniseltä laadultaan hyvää, vähäsokerista, energia-, sulavuus- ja valkuaisarvoiltaan keskivertoa. Kortisempi heinä aiheuttaa sen, että hävikkiä tulee lampailla enemmän, mutta toisaalta kuivitus hoituu samalla. Pikkukaritsojen kohdalla ruokinta on luonnollisesti tarkempaa, koska ne tarvitsevat paljon energiaa ja valkuaista kasvuun. Kun tavoitteena on pitkäikäinen (lemmikki)eläin, niin kohtuullinen kasvuvauhti saattaa kuitenkin olla terveellisempää kuin “tehokasvatus”.

• KOLME (lempihavainto): Lammasihmiset ovat mukavaa väkeä, siis oikeasti, tosi mukavaa! Tai sitten FB:n lammasryhmissä on uskomattoman tehokas ylläpito. Mutta jos joku kysyy neuvoa ongelmaan, tai jakaa jonkun ajatuksen, hänelle usein vastataan NALJAILEMATTA ja MYÖTÄTUNTOISESTI, jopa aidon AVULIAASTI. Tämä on hevospalstoilla nykyään alati harvinaisempaa. Tämä on varmasti yksi syy miksi olen todella innostunut lampaista tällä hetkellä, tuntuu että se on maailma, johon on mukavaa solahtaa aloittelijana mukaan. Toki jokaiseen joukkoon mahtuu monenlaista tallaajaa, mutta lampaiden myötä olen ehtinyt saada jo monta ihanaa uutta ihmistä elämääni ihan huomaamatta.

Näitähän riittäisi, mutta säästän ne tuleviin postauksiin, koska tämä teksti venyi jo valtavan pitkäksi!

Suunnitteilla kesälammaskurssit

Kesälampaiden kanssa tuli äkkiä tarve omaksua todella iso tietomäärä lampaista ja niiden hoidosta. Meillä on isoja kotieläimiä ja laitumia ennestään, mutta märehtijät ovat kuitenkin monin tavoin hevosesta poikkeavia eläimiä ja niiden tarpeet ovat osin erilaiset, vaikka yhtäläisyyksiäkin löytyy. Tuotantoeläimiä koskevat myös erilaiset rekisteröinti- ja merkitsemisvaatimukset, joissa täytyy olla tarkkana. Toissa keväänä omassakin mielessä pyöri monenlaisia kysymyksiä, joihin piti etsiä vastauksia ankaralla googlaamisella:

Kuinka paljon tilaa kesälampaat tarvitsevat?

Millaiset aidat sopivat lampaille? (tätä olisin itsekin voinut selvittää etukäteen paremmin.. :))

Kannattaako vuokrata lampaita vai ostaa omia?

Montako lammasta on sopiva määrä?

Sitten se ajatus alkoi muotoutua… Mietin kaikkia niitä joutomaaplänttejä, joita Suomesta löytyy, ja joissa laiduntavista lampaista olisi paljon hyötyä. Ja mietin myös miten monelle kesälampaista voisi olla iloa vaikkapa kesämökin pihapiirissä. Tästä heräsi ajatus kesälammaskurssien järjestämiseen täällä meillä Grönkullassa. Tarkoitus olisi tarjota sellainen lampaanhoidon selviytymispaketti/alkuinfo, jonka perusteella osallistuja osaisi mm. arvioida, ovatko suunnitellun pitopaikan puitteet sellaiset, että lampaiden pito on mielekästä kaikille osapuolille. On kaikkien etu, että kesälampaat ovat tyytyväisiä ja hyvinvoivia, ja on paljon asioita, joita voi tehdä hiukan minimivaatimuksia paremmin tarjotakseen lampaille mukavan kesäloman. Lampaat ovat vaatimattomia eläimiä, mutta voi olla yllätys, miten paljon ne kesän aikana syövät. Lampaisiin liittyvä byrokratia voi myös jännittää, mutta ainakin omalla kohdalla asiointi maaseutuviranomaisen kanssa oli todella sujuvaa, ja tunnukset sain nopeammin kuin osasin kuvitellakaan.

Kesälammaskursseista päästään sitten luontevasti muihin lampaisiin liittyviin kursseihin: keritseminen, villankäsittely, kehruu, lankojenvärjäys…! Ja samat tietysti verkkokursseina. Tässähän on tekemistä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Itse en tietenkään voi tällaisia kursseja ohjata, mutta Grönkullassa voisi olla sopivat puitteet niiden järjestämiseen ja samalla saisin oppia itsekin.

Olisiko lammaskurssissa ajatusta? Suunnitteletko kesälampaiden ottamista tai onko sinulla ollut kesälampaita?