Pitkästä aikaa saimme tänä vuonna kunnollisen valkosipulisadon. Parina viime vuotena viljely on epäonnistunut surkeasti, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla tänäkään vuonna. Jotain kuitenkin tehtiin nyt paremmin – tai sitten vaan sääolot olivat suotuisammat: valkosipulit kasvoivat hyvin ja elokuun ensimmäisinä päivinä nostelimme muhkean kokoisia valkosipuleita ylös kuivumaan.
Alkukesä oli tänä vuonna viileä ja sateinen, mikä ei kaikkia kasveja suinkaan miellyttänyt, mutta valkosipuli ilmeisesti tästä nautti. Penkeissä oli tänä kesänä ensimmäistä kertaa mukana biohiiltä pidättämässä kosteutta ja se tuntui auttavan. Edeltävien kesien ongelma on ollut äärimmäinen kuivuus; viikkokausia jatkuvilla hellejaksoilla ilman sateen pisaraakaan valkosipulit näivettyvät eivätkä jaksa kasvaa. Käsipelillä kastelu meiltä yleensä jää tekemättä, kesällä on niin paljon muutakin hommaa.
Meillä on nykyään viljelyssä meidän “muhulaisen” lisäksi myös Aleksandraa, jota hankimme Keski-Suomesta kilon verran epäonnisen satovuoden jälkeen 2023. Silloin ei omista nostetuista sipuleista ei riittänyt edes itselle istukkaiksi. Ajattelimme, että ehkä Aleksandra olisi etenkin talvien suhteen vähän vähempään tyytyväinen. Täydellisiä lumitalvia ei taida enää tulla näillä leveyksillä vaan talvikuukaudet mennään pakkaslukemien ja plussakelien väliä sahaten. Lumipeitteen alla ei kovakaan pakkanen valkosipuleita haittaisi, mutta lumettomina talvina pakkaset ovat iso ongelma. Kaikista pahinta myrkkyä valkosipulille on märkien syyskelien jälkeen iskevä yllättävä pakkasjakso. Silloin tulee varmasti tuhoa olipa lajike mikä hyvänsä.
Viime talvi oli kuitenkin kohtalaisen lempeä ja saatiin todeta, että ihan yhtä hyvin nuo muhulaiset ja Aleksandrat pärjäsivät. Muhulaiset “jätit” jäivät yllättäen keskikooltaan hieman Aleksandraa pienemmiksi. Syynä oli varmaankin se, että niiden penkeissä oli paljon viime vuonna nostamatta jääneitä “varkaita” rosvoamassa ravinteita. Aleksandrat kasvoivat väljemmässä ja niiden keskikoko oli oikein mukava eikä joukossa ollut minikokoisia ollenkaan.
Me emme ole niin suuria kulinaristeja, että omassa keittiössä valikoisimme kuhunkin ruokaan parhaiten sopivan lajikkeen. Itse asiassa emme varmaan sokkotestissä edes tunnistaisi omista lajikkeista kumpi on kumpi. Pidämme kuitenkin molemmat erikseen viljelyssä jatkossakin, vaikka ne sitten keittiössä menevätkin meillä sekaisin. Muhulaisesta on tullut meille jo se “oma” kanta, kun olemme sitä viljelleet koko täällä asumisen ajan eli laitamme ne maahan tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Aleksandra taas on varmaankin perinteisin ja luotettavin lajike mitä Suomessa voi kasvattaa ja se tuntuu viihtyvän täällä hyvin, joten miksipä siitä nyt luovuttaisiin.
Molemmat lajikkeet olivat terveitä ja hyvävointisen oloisia niin heti noston yhteydessä kuin nyt parin kuukauden kuivatuksen jälkeenkin. Tänä vuonna onnistuimme ajoittamaan noston niin, että valkosipulit olivat juuri sopivassa vaiheessa – vain pari oli ehtinyt mennä “yli ” eli kynnet olivat lähteneet aavistuksen verran erkanemaan toisistaan. Muutenkaan viallisia sipuleita ei juuri näkynyt.
Katovuosina on ollut lohdullista kuulla, että muillakin valkosipulin viljelijöillä on ollut samanlaisia haasteita. Vaikka ei tietenkään iloita muiden epäonnesta, niin ainakin kollegoiden vastoinkäymisistä voi päätellä, ettei vika ihan aina ei ole pelkästään meissä.
Toivottavasti tällä kertaa muillakin on ollut hyvä valkosipulivuosi! Miten teillä sujui valkosipulin kanssa tänä kesänä? Olisi mukavaa kuulla onnistumisista.
