Kun viitisen vuotta sitten päätin (vihdoin) lähteä opiskelemaan hevosten kehonhuoltoa, idealistinen tavoitteeni oli oppia löytämään ja hoitamaan juurisyitä kehon ongelmien taustalla…
Tietyllä tasolla tämä tavoite on tottakai edelleen olemassa – olisi ihanaa löytää se yksi “juurisyy”, jonka hoitamalla kaikki ongelmat ratkeavat kuin taikaiskusta. On varmastikin todella inhimillistä ajatella, etti kehon ongelmat syntyvät ja pahenevat seuraten “punaista lankaa”, jota taaksepäin seuraamalla voidaan löytää joku alkupiste, jossa asiat alkoivat mennä pieleen.
Mitä enemmän opiskelen hevosen anatomiaa, biomekaniikkaa ja hermoston toimintaa, sitä vähemmän olennaisena pidän yksittäisten juurisyiden metsästystä. Olen nyt nähnyt jo riittävän monta kertaa, että ongelmat ovat aina monitahoisia, ja pinnan alla on aina tekeillä enemmän kuin mitä pystymme päällepäin näkemään. Ja asioita mutkistaa vielä se, että jokainen keho on yksilö, jolla on oma historiansa, josta etenkin hevosten kohdalla meillä oleva tieto on parhaimmillaankin hyvin vaillinaista ja sirpaleista. Jokainen keho lähtee kompensoimaan ongelmia omalla tavallaan, joten juurisyitä koskevien yleistysten ja olettamuksien tekeminen voi olla jopa haitallista.
Siinä vaiheessa kun kehon tasapainotila alkaa horjua, se pettää aina monessa paikassa yhtä aikaa. Mikään kehossa ei tapahdu eristyksissä. Kun ollaan siinä tilanteessa, että kompensaatioita alkaa syntyä, täytyy aina katsoa kokonaisuutta. Yhden juurisyyn “löytäminen” harvoin palauttaa tasapainoa vaan tarvitaan moniulotteisempaa lähestymistapaa.
Krooninen stressi = juurisyy numero 1?
Jos minun kuitenkin pitäisi nimetä yksi yleisin “juurisyy” ongelmille, se olisi krooninen stressi. Termin laajassa merkityksessä. Oikeastaan kaikki ongelmat johtuvat lopulta stressistä, siitä että kehon on pitänyt alkaa sopeuttaa toimintaa vaatimuksiin, jotka ylittävät kehon senhetkisen kantokyvyn. Tämä ei koske vain aikuista hevosta vaan nykyään ymmärretään, että stressi vaikuttaa myös geeneihin – sukupolvienkin yli.
Stressi itsessään ei ole paha asia. Elämä on täynnä stressiä: stressi on elämää. Stressin eliminoiminen ei ole tarpeellista tai mielekästä eikä mahdollistakaan. Sopivasti annosteltu stressi kehittää, vahvistaa, innostaa, voimistaa, mahdollistaa leikin, ilon ja sosiaalisen kanssakäymisen.
Se mihin voimme hevostemme (ja myös itsemme) kohdalla vaikuttaa, on palautumisen mahdollistaminen ja resilienssin vahvistaminen. Näin stressi pysyy elämää palvelevana asiana eikä käänny itseään vastaan.
Siksi kehonhuoltoa tehdessäni katse kääntyy yhä useammin kehon ulkopuolle: mitä tehokkaammin onnistumme paikallistamaan ns. turhia/ylimääräisiä/jatkuvia stressitekijöitä hevostemme elämässä, ja tarjoamme hevoselle mahdollisuuksia palautumiseen ja stressinhallintaan, sitä enemmän keholle jää resursseja selviytyä yksilöllisten kehonkäytön haasteiden kanssa.
Kehonhuolto kannattaa silti, tai ehkä juuri siksi
Mitä tällä haluan sanoa? En ainakaan, ettei kehonhuolto olisi hyödyllistä. Päin vastoin. Se on valtavan hyödyllistä. Etenkin se on hyödyllistä siinä, että huomaamme pienet muutokset nopeammin ja voimme alkaa pohtia, mistä ne johtuvat. Pelkästään kehonhuollon lisääminen harvoin on ratkaisu, mutta se toimii osana hevosen stressinhallintaa ja vähentää kehoon kohdistuvaa ylimääräistä kuormitusta.
Toki yksittäinen kehonhuoltokerta voi saada aikaan maagiselta tuntuvan muutoksen hevosen olemuksessa ja liikkumisessa. Mutta jos ei samalla katsota kokonaisuutta, muutos harvoin pysyy. Hevonen voi olla päivän tai viikon päästä yhtä jumissa kuin se oli ennen hoitoa.
Itselleni kehonhuollossa olennaisinta on mahdollistaa muutoksia parempaan suuntaan pitkällä aikavälillä. Kulkea hevosen ja omistajan rinnalla ja päästä siihen tilanteeseen, että kehonhuoltokertoja voidaan itse asiassa vähentää, kun arkeen on löydetty toimivat ratkaisut hevosen hyvinvointia tukemaan.
Rakastan keskustella hevosenomistajien kanssa ja vastailla kysymyksiin, mutta valitettavasti ýksinkertaisten “tämä asia johtuu esiasta x y tai z” -vastausten antaminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. Mitä enemmän opin, sitä vähemmän tiedän…
