Nyt voi ehkä jo sanoa, että Grönkullan ensimmäinen leikkokukkakesä alkaa olla päätöksessä. Elo-syyskuun vaihteen hallayöt veivät rakkaat tsinniani, mutta muut kukat selvisivät lauhan syksyn turvin ihmeellisen pitkään. Oma osuutensa saattoi olla myös sillä, että tsinnioita lukuunottamatta kukat kasvoivat lämpölavoissa ja saivat siten hiukan suojaa yöpakkasia vastaan.
Tämä ensimmäinen kausi kukkaviljelijänä oli mielenkiintoinen, opettavainen ja myös raskas. Siis sellaisella tavalla kuin uuden opetteleminen ja johonkin asiaan täysillä paneutuminen vaan voi olla. Tuntui melkein huojentavalta, kun syksy sateineen saapui ja minun ei enää tarvinnutkaan hoitaa kukkia päivittäin. Tämä tunne oli tietenkin todella nopeasti ohimenevä. Nyt rintaa raastaa jo kova ikävä ja lasken päiviä seuraavaan kesään. Eikä niitä päiviä oikeastaan tässä paljoa olekaan: viimeistään parin kuukauden päästä alkaa olla jo korkea aika tehdä siementilauksia.
Minun suurin unelmani kukkien suhteen ei oikeastaan ole yksittäisten kukkien tai kimppujenkaan myyminen. Kukkaviljely Grönkullassa liittyy laajempaan haluun rakentaa hyvinvointiin liittyviä palveluita täällä Grönkullassa. Niiden osalta tulevaisuudensuunnitelmat hakevat vielä muotoaan, mutta uskon että pikku hiljaa palaset loksahtelevat kohdalleen. Kukkaviljelyn aloittaminen oli joka tapauksessa mahtava päätös ja jatkan innolla kukkatarhan parissa tulevina kesinä.
Ensimmäisenä kesänä tuli opittua kantapään kautta paljon kukkien viljelystä. Lähdin keväällä projektiin täydellisenä ummikkona, joten tietoa karttui väkisinkin paljon. Tukenani oli onneksi Leikkokukkien avomaaviljelyn kurssi, joka antoi hyvän tietopohjan kukkaviljelmän perustamiseen ja sopivasti potkua takamukselle (minulla kun asiat jäävät yleensä idea-asteelle, ellei niiden toteuttamiseen liity ulkoista painetta). Viljelypuuhissa kuitenkin on mielestäni tärkeää oppia itse käytännön kokeilujen myötä. Siinä löytää paikallisiin olosuhteisiin sopivat kasvit ja toimintatavat – ja niistä voi sitten valita ne, jotka sopivat juuri itselle.
Voisin kirjoitella kukista loputtomasti ja luultavasti niin tulen myös tekemään. Tässä on muutamia havaintoja tämän kesän kukista. Amatöörinä valitsin tarkoituksella “helppoja” kukkia, jotta saisin onnistumisen elämyksiä. Ja niitä onneksi riittikin, vaikka myös pienoisia pettymyksiä mahtui joukkoon.
Iloinen yllättäjä
Kesäleimu oli ehkä tämän kesän iloisin yllätys. Istutin keväällä kahta lajiketta, cherry caramel sekä blue lagoon. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla ja ne lässähtivät entisestään, kun siemenet eivät millään meinanneet itää. Meinasin jo todeta leimulavan menetetyksi ja kylvää siihen jotain muuta, mutta lopulta siemenet itivät. Ja mitä niistä kasvoikaan? Ihmeellisiä vänkyrävarsia, joita ei voinut mitenkään kuvitella kimppuun laitettavaksi. Mietin että olen ymmärtänyt jotain väärin ja/tai kasvattanut kasvini huonosti, mutta lopulta sitten varret kuitenkin alkoivat venyä ja puhkesivat kukkimaan – ja olin myyty! Hämmennyin myös kesäleimujen kestosta kimpussa, ne eivät poimittaessa vaikuta kovin kestäviltä, mutta parhaimmillaan ne kestivät maljakossa jopa kaksi viikkoa.
Cherry caramel oli todella kaunis nuden ja vaaleanpunaisen sävyisine kukkineen. Blue lagoon sen sijaan ei aluksi vaikuttanut sopivan leikoksi, sinivalkoiset kukat näyttivät jotenkin värivirheellisiltä. Syksyn mittaan kuitenkin valkoinen väri jäi kukista pois ja tummansiniset kukat näyttivät todella kivalta syyskimpuissa keltaisten ja oranssien syyskukkijoiden kaverina. Kesäleimut eivät olleet halloista moksiskaan ja kukkivat iloisesti vielä lokakuussa. Lopulta ne taisivat masentua lokakuun rajuista sadekuuroista. Näitä ihania kukkia kasvatan varmasti jatkossa.
Ikisuosikki
Tsinnia – tuo leikkokukkatarhan kruunu, oli syy miksi alunperin innostuin leikkokukkien viljelystä. Tänä kesänä kasvatin tsinnioita kolmessa värissä ja rakastin niitä kaikkia. Lajikkeiden välillä huomasin jonkin verran eroja maljakkokestävyydessä, mutta kaikki kestivät riittävän hyvin (4-7 pv). Tsinniani tekivät todella tukevat ja korkeat varret ja kukat vaihtelivat runsaasti kerrannaisista 1-kertaisiin, mikä teki vaihtelua kimppuihin. Isoimmat tsinnian kukat olivat niin suuria, että ne hyvin paikkasivat daalioiden puutetta puutarhassa. Ainakin minun mielestäni, ja muiltahan ei kysytä.
En ole ainoa, joka rakastaa tsinnioita. Loppukesällä puutarhan valtasivat amiraaliperhoset, joille tsinnia oli selvästi kaikista kukista mieluisin.
Ensi kesänä tsinnioita tulee mahdollisimman monessa värissä. Erityisesti haluaisin tummanpunaisia tsinnioita herkkien valkoisten ja lohenväristen lisäksi.
Epäonnistuminen
Punakosmos osoittautui yllättävän haastavaksi viljeltäväksi eikä se ehtinyt kunnolla kukkia lavassa, johon olin sen istuttanut. Varsia se kylläkin kasvatti innokkaasti. Kasvualusta oli ilmeisesti kuitenkin liian ravinteikas, vaikka pyrin tekemään kosmokselle köyhemmän alustan kuin muille kukille. Hauskaa oli, että hiekkaiseen penkkiin toisaalle tökätyt latvapistokkaat kyllä innostuivat kukkimaan yllättävänkin pian latvomisen jälkeen. Tämän kesän kokemus varmasti auttaa kosmoksen kanssa jatkossa. Sen suhteen en tosiaankaan aio luovuttaa, koska tykkäsin kovasti niistä vähistä kukista, mitä sain tuotettua. Plussaa oli, että kosmoksen tillimäiset lehdet sopivat hyvin välivihreiksi kimppuihin, joten hukkaan tämäkään viljelykokeilu ei mennyt.
Onnistuminen
Lienee enemmän kuuman kesän kuin puutarhurin ansiota, että kiinanasterit ehtivät hienosti kukkia avomaalle kylvettynä. Oikeastaan esikasvattamani taimet ja avomaalle kylvetyt kukkivat aivan samaan aikaan. Toki kukkien myymistä ajatellen tuo ajankohta oli molemmilla noin kuukauden liian myöhäinen, mutta sellaisista sivuseikoista ei onneksi tänä kesänä tarvinnut välittää – pääasia että kukkivat!
Syksyn sankari
Yllättävän sitkeäksi ja satoisaksi osoittautunut leijonankita jatkoi innokkaasti uusien kukkavarsien kasvattamista vielä senkin jälkeen, kun muut kukat olivat jo luopuneet leikistä. Leijonankita oli yksi niistä harvoista kasveista, joita esikasvatin, ja tilanpuutteen vuoksi minulla oli vain kahta lajiketta muutama taimi kumpaakin. Näistäkin vähistä kasveista tuli kuitenkin ihmeen paljon kukkavarsia. Leijonankitaa laitan jatkossa myös perennapenkkeihin, niin kaunis ja ihana kesäkukka se on.
