…mutta vielä kannattaa malttaa mieli, ainakin täällä etelärannikon tuntumassa.
Meiltä usein kysellään näin syyskuussa, vieläkö ehtii istuttaa valkosipulia. Vastaus on: kyllä ehtii. Ja parempikin olisi vielä pantata sipuleita ennen maahan hautaamista.
Meidän sadot ovat viime vuosina alkaneet taas onnistua paremmin (onneksi, muuten oltaisiin kyllä jo luovutettu). Uskoisin yhden olennaisen syyn olevan, että siirryimme istuttamaan sipulit lokakuun sijaan vasta marraskuun alakuulla.
Jos kuukalenteri ei ole tuttu, niin alakuu tarkoittaa siis vähenevää kuuta, aikaa täysikuusta kohti uudenkuun päivää. Perimätiedon ja monien puutarhaharrastajien mukaan alakuu on hyvää istutusaikaa sellaisille kasveille, joiden toivotaan keskittävän kasvunsa maanalaisiin osiin. Toisin sanoen esimerkiksi sipuleille ja juureksille. Tiukkaa faktaa tästä asiasta tuskin on suuntaan tai toiseen, mutta ainakin kuukalenterin seuraaminen antaa ryhtiä istutus- ja kylvösuunnitelmiin.
Tänä vuonna marraskuun alakuu sattuu sopivasti marraskuun alkuun. On erittäin epätodennäköistä, että maa ehtisi jämähtää routaan ennen sitä. Joinain vuosina on hieman jännittänyt, kun lunta on alkanut tulla jo marraskuun alussa, mutta aina se on kuitenkin tähän mennessä sulanut pois ennen istutuksia. Ja eihän se oikeastaan haittaa mitään, vaikka sipulit laittaisi lumiseen maahan. Ihan kuten tulppaaninsipuleita, talvivalkosipulia voi istuttaa niin pitkään kuin vaan kynnet saa maahan laitettua.
Otollinen istutusaika talvivalkosipuleille olisi vasta vähän ennen pysyvän lumipeitteen satamista. Sitähän ei välttämättä meidän leveyksillä tapahdu ollenkaan, mutta joka tapauksessa todennäköisemmin se tapahtuu vasta vuoden lopulla kuin alkusyksyllä. Lumipeite ja pakkastalvi tuntuu olevan Etelä-Suomen oloissa valkosipuleille se paras vaihtoehto, mitä tulee talven yli selviytymiseen ja reippaaseen kasvuunlähtöön keväällä. Juuri tämän takia istutusta kannattaa lykätä niin etteivät valkosipulit altistuisi loppusyksyn märkyydelle ja edestakaisin sahaaville lämpötiloille. Jos syksy on hyvin lämmin, valkosipulit saattavat lähteä kasvamaan jo syksyllä. Sekään ei välttämättä seuraavan kesän satoa pilaa, mutta sen sijaan märässä mullassa muhivat, ja sitten taas jäähän jämähtävät kynnet ovat todella kovilla, jos ja kun tätä tapahtuu useita kertoja syksyn aikana.

Toki istutuspaikallakin on merkitystä ja valkosipulien talvenkeston kannalta olisi tärkeää istuttaa ne paikkaan, missä vesi ei seiso. Tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty, koska märimpinä syksyinä vesi tuntuu seisovan jopa meidän kotikukkulan laella, kun lisää vettä vaan tulee taivaan täydeltä, ja kaikki ojat tulvivat.
Talvimärkyyteen liittyen me totesimme jossain vaiheessa, että valkosipulien istutussyvyys kannattaa tästä syystä pitää maltillisena. Lähempänä kohopenkin pintaa kynnet ovat selvinneet talvesta paremmin kuin syvälle haudattuna. Päälle laitamme istutuksen jälkeen olkikatetta ja keväällä lisäämme kompostimultaa penkkeihin.
Ainoa huono puoli myöhäisessä istutuksessa on se, että usein sääolosuhteet eivät ole puutarhahommiin kaikkein miellyttävimmät. Mutta kun on kyse pienviljelystä, niin tässähän on muutenkin totuttu tekemään hartiavoimin töitä säässä kuin säässä.
Tärkeä huomioitava asia on talvivalkosipulin viljelyssä se, että eri kannat eivät käyttäydy Suomen oloissa samalla tavalla! Jos istukkaat ovat erilaisesta ilmastosta tuotuja, ne eivät välttämättä selviä Suomen talvesta tai jos selviävät, niiden kasvu voi ensimmäisinä vuosina olla odotettua heikompaa. Kannat toki sopeutuvat pikku hiljaa paikallisiin olosuhteisiin.
Millaisia kokemuksia sinulla on valkosipulien otollisimmasta istutusajankohdasta? Jos kommentoit, laita mukaan myös missä päin Suomea valkosipulia viljelet. Tässä pitkässä maassamme kasvuolosuhteet vaihtelevat aika tavalla.
