Tämä vuosi vaikuttaa todella hyvältä valkosipulin osalta. Viime keväänä tähän aikaan odottelimme levottomina valkosipulien vihreitä varsia nousevaksi maasta – turhaan. Märkänä umpijäähän jämähtänyt maa oli tuhonnut lähes kaikkien valkosipulien juuret ja ehkä myös ne kynnet. Ne varret, joita maasta nousi, nousivat käppyräisinä ja kitukasvuisina, eivätkä koko kesänä päässeet kunnon kasvuvauhtiin. Elokuussa sadonkorjuun aikaan valkosipulien keskikoko oli ehkä noin kolmanneksen siitä mitä yleensä ja suuri osa oli yksikyntisiä, eli kynnet eivät olleet edes jakautuneet kesän aikana.
Tämä pettymys oli tietenkin kaikenkaikkiaan musertava. Ehkä lopputulos olisi ollut hiukan parempi, jos olisimme hoitaneet valkosipuleita kesän kuivuuden aikaan, kitkeneet penkkejä ja lisänneet katetta – siis tehneet niitä hoitotoimia, joita yleensä valkosipulille suomme. Nyt kuitenkin valkosipulit olivat jo valmiiksi niin surkean näköisiä, ettei niihin tehnyt mieli käyttää yhtään enempää aikaa.
Mielessä kävi, jätämmekö koko touhun sikseen. Meidän viljelmä on pikkuinen, mutta siihen on kuitenkin panostettu paljon aikaa ja vaivaa, ja tuntui todella surkealta aloittaa taas käytännössä alusta. Mutta sitten sisu voitti ja marraskuussa löysin itseni pellolta työstämästä uusia valkosipulipenkkejä.
Istutus meni ihan viime tippaan, koska halusin ottaa kaikki keinot käyttöön ja istuttaa valkosipulit kuukalenterin mukaan oikeaan aikaan. Lokakuisella alakuulla oli niin lauhaa, että ajankohta tuntui liian aikaiselta, joten päätin pantata istutusta marraskuun alakuulle pienellä riskillä.
Riskinotto kannatti: ensilumi ja samalla pysyvä lumi satoi valkosipulien päälle viikko sen jälkeen, kun olin saanut istutusurakan valmiiksi.
Paksu lumipeite on paras suoja valkosipuleille ja tällä kertaa penkeillä oli myös kunnolliset olkikatteet päällään. Luulen että valkospulit jatkoivat tyytyväisinä juurtumista vällyjensä alla, sillä maa ei jäätynyt ennen kuin vasta kevättalven puolella lumien hetkeksi sulettua.
Talvi olikin tällä kertaa pitkä. Todella pitkä. Mutta lopulta kevät tuli rytinällä pääsiäisen aikoihin ja lumet lähtivät vauhdilla. Sen jälkeen aloimme odottaa hermostuksissamme, toistuisiko edellisvuoden katastrofi. Parin leudon viikon jälkeen alkoi olkien seasta pilkottaa vihreää ja saimme huokaista – valkosipulit lähtivät innokkaasti kasvuun!
Loppu itsesyytöksille ja pää pystyssä kohti uusia epäonnistumisia
Koska meillä on ollut paljon erilaisia teorioita siitä, miksi sato käytännössä epäonnistui kahtena vuonna perätysten, istutin tällä kertaa testimielessä valkosipulia hiukan eri paikkoihin pihassa. Ajattelin että jos varta vasten tehdyt uudet penkit ovat valkosipuleille kelvottomat, ehkä hieman erilaisessa maassa valkosipuli menestyy paremmin. Kokeilun vuoksi istutin pienen osan kynsistä myös sellaiseen penkkiin, jossa valkosipulit edellisvuonna tuhoutuivat.
Testin lopputulos: Kasvuunlähdössä ja kasvuvauhdissa ei ainakaan toistaiseksi ole eri penkeissä eroa. Ainoastaan yhdessä viljelylavassa kasvuunlähtö on jostain syystä viivästynyt. Penkissä, jossa toissatalvena tuhoutui noin 80% sadosta, lähti tänä vuonna kasvuun ihan jokainen kynsi. Kaiken viimekesäisen itseruoskinnan jälkeen voidaan ehkä näiden kokeilujen perusteella olla varmoja siitä, että sadon tosiaan veivät toissatalven mahdottomat sääolot eikä asialle ei ollut meidän osalta paljoakaan tehtävissä. Toki yleisellä tasolla valkosipulien talvisuojausta ja penkkien kosteusoloja voi aina yrittää parantaa, mutta ääriolosuhteissa ollaan kuitenkin lopulta aika kädettömiä.
Sen verran tämä koettelemus jäi kuitenkin kaivelemaan, että tekisi mieli alkaa viljellä pientä määrää aleksandraa, jotta voitaisiin testailla miten sen talvenkesto eroaa meidän muhulaisesta kannasta. Toisaalta, kuulin viime kesänä muutamalta aleksandran viljelijältä, että kato oli käynyt heilläkin. Yhteinen nimittäjä oli näissä tapauksissa märkänä jäätynyt maa. Ne onnekkaat, joiden penkit pysyivät syksyllä kuivempina, selvisivät vaikeasta talvesta vähemmin vaurioin. Joillakin oli jopa oikein hyvä sato viime vuonna, joten onneksi valkosipulitta ei Suomessa jääty.
Valkosipulin siirtoistutuksia
No, nyt ollaan jo uudessa kaudessa ja kaikki näyttää melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta. Tämän epäilyttävän hyvin alkaneen valkosipulikevään kruunasi nimittäin sellainen odottamaton yllätys, että viime syksynä tekemieni valkosipulipenkkien lisäksi myös minun tulevat leikkokukkapenkkini alkoivatkin puskea valkosipulia! Siis niitä toissa syksynä istutettuja. Osa kynsistä olikin siis kaikesta huolimatta selvinnyt, mutta ilmeisesti ne olivat pitäneet välivuoden ja lähtivät kasvuun vasta nyt.
Minun oli tarkoitus alkaa vappuna muokata uusia penkkejä kukilleni, mutta sehän ei nyt käynytkään päinsä, koska olisimme menettäneet hyvät valkosipulit siinä rytäkässä. Siispä ei auttanut muu kuin ottaa istutuslapio kauniiseen käteen ja alkaa siirrellä yllätysvalkosipuleita turvaan. Projekti on vielä kesken, mutta näistä siirrokkaista syntyi nyt jo kokonainen penkkirivi kasvimaalle! Sain suurta iloa nähdessäni, miten mahtavat juuret näillä sipuleilla oli jo tässä vaiheessa – paremmat kuin valkosipuleja nostaessamme viime vuonna. Myös sipulien koko alkoi olla samaa luokkaa kuin ne mitä viime kesänä nostimme maasta.
Nyt sitten jännittää, selviävätkö siirrokkaat vai suuttuivatko ne juuriston murjomisesta. Vaikka olin varovainen, niin kyllähän niitä katkeili. Nyt pitäisi kuitenkin olla hyvät edellytykset uudelleen juurtumiselle, kun maa on kostea ja aurinko ei paahda kovasti. Koitan saada loputkin siirrettyä ennen kuin ensi viikolla lämpenee, mutta sitä varten täytyy vielä tehdä uusi penkki.
Valkosipulien varret ovat nyt noin 20 cm korkeita, paksuja ja napakoita. Vaikka vain osa näistä siirtoistutetuista valkosipuleista selviäisi, se on kaikki joka tapauksessa pelkkää plussaa, koska nämä tupsahtivat eteen ihan yllättäen.
Olimme varautuneet siihen, että tänä(kään) vuonna ei myydä yhtään valkosipulia, mutta nyt lähtötilanne näyttää niin hyvältä, että saadaan ehkä pikku määrä istukassipuleita ja maistiaisia myyntiin syksyllä. (edit: Ei saada!)
Viime kesän valkosipulisadosta olen kirjoitellut paljon pahaa, mutta yksi hyväkin asia täytyy todeta: kaikkien koettelemusten jälkeen henkiin jääneet valkosipulit olivat todella kestäviä valioyksilöitä. Niiden säilytyskesto oli ihan omaa luokkaansa ja olemme syöneet viime kesän valkosipulia ihan näihin päiviin asti. Nyt alkaakin taas tuoretta satoa saada kasvimaalta. Valkosipuliomavaraisuus on siis vihdoinkin saavutettu.
Hyvää viljelykesää sinulle hyvä lukija ja laita ihmeessä terveisiä, miten valkosipulinviljely sujuu omalla kasvimaalla tai viljelmälläsi! Eri puolilta Suomea tulevia kokemuksia on aina mielenkiintoista lukea.