Halla vieraili viikonloppuna kukkamaalla ja vei suurimman osan kukista. Kukinta oli näin syyskuussa oikeastaan parhaimmillaan, koska aloitin kylvöt niin myöhään ja kuiva kesä vielä entisestään viivästytti kukintaa. Mutta tällaista tämä on avomaalla, säiden armoilla mennään. Viimeiset pari päivää tein luopumistyötä, haahuilin vain tsinniapenkkien lomassa, keräsin kukkia, tein kimppuja ja vein niitä vähän “kiskallekin” myyntiin.
Loppukesällä käy aina niin, että jossain vaiheessa kirkkaat värit alkavat houkutella kimppuaineksina pastellisävyjä enemmän. Kuin huomaamatta valkoiset kukat myös jäävät kimpuista pois ja jäljelle jää syviä, täyteläisiä ja tummiakin sävyjä. Myös keltaiset kukat ansaitsevat tässä vaiheessa paikkansa, vaikka alkukesällä ihmettelen, miksi olenkaan kylvänyt niin paljon kirkkaankeltaisia kukkia. No varmaan juuri siksi, että loppukesän auringossa ne näyttävät uskomattoman upeilta.
Tänä kesänä pastellisävyjen aika jatkui ehkä normaalia pidempään, koska loppukesä oli niin valtavan lämmin ja syksy tuntui kaukaiselta asialta. Mutta kyllä tuo suosikkiväripaletti syyskuun alettua alkoi taas dramaattisesti muuttua.
On ihanaa miten monenlaisia yhdistelmiä näinkin pienestä kukkavalikoimasta saa koottua. Tai no, en oikeastaan ole ihan varma, onko tämä kukkamaa enää niin pieni. Pinta-alaa ei ole kovin paljoa, mutta se on käytetty aika tehokkaasti ja monipuolisesti. Tänä kesänä kasvatin lähes sataa eri lajiketta ja itseni tuntien ensi kesän valikoima ei varmaankaan tule olemaan vähäisempi. Jotain tämänkesäisistä kokeiluista jää kyllä jatkossa pois, mutta uusia tulee niiden tilalle. Ja keltaisia kukkia kylvän varmasti taas aivan yhtä paljon.
Kuvissa näkyy ainakin kesäpäivänhattuja, tsinnioita, kirjosalviaa ja kukonharjaa.
Opin vasta viime kesänä, että tällaiset syvät, kirkkaat sävyt ovat englanniksi “jewel tones” ja se on kyllä aika osuva ilmaus. Olenko ainoa mielipiteeni kanssa, vai ovatko nämä muidenkin silmissä upeita?